keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Blogien haasteita ja hyötyjä


Tekijänoikeudet on tärkeää huomioida blogia kirjoittaessa. Esimerkiksi kuvien ja videoiden lainaamiseen tulisi olla lupa, tai ymmärtääkseni ainakin niiden lähde tulisi mainita. Toisaalta melkein aiheeseen kuin aiheeseen löytyy sivustoja, jotka pyrkivät edistämään tiedon levittämistä ja tiedot ja kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Esimerkiksi Europa -sivusto (Euroopan unionin virallinen verkkosivu) tarjoaa vapaita ja ilmaisia diaesityksiä käyttöön, ja lisäksi sivustolta löytyy ”Opettajainhuone” josta löytyy oppimateriaaleja jokaiselle ikäryhmälle: sivuilta löytyy tietoa, tehtäviä, kuvia ja esimerkiksi opettajille suunnattua aineistoa oppituntien suunnitteluun.

Lisäksi tietoa etsiessäni törmäsin välillä asiavirheisiin tai vanhentuneeseen tietoon, joten internetistä tietoa etsiessään saa olla tarkkana mitä blogiinsa lisää faktana. Toisaalta blogin hyvänä puolena on se, että muut pääsevät tarvittaessa korjaamaan mahdollisia asiavirheitä ja lisäksi blogi antaa hyvän mahdollisuuden täydentää ja jakaa tietoja.

Yksi hyvä puoli blogissa on sen järjestelmällisyys. Tekstit tallentuvat aikajärjestyksessä ja niihin voi palata vuosienkin päästä. Lisäksi kirjoituksiin voi lisätä tunnisteita, kuten ”historia, maantieto, matematiikka” jne, jolloin kaikki samaan kategoriaan liittyvät tiedot löytyvät helposti. Lisäksi blogi on yksi mahdollinen digitaalinen säilytyspaikka esimerkiksi opintoprojekteista ja oppilaiden töistä otetuille kuville, muistaen kuitenkin että oppilailta tulee saada lupa omiin töihin liittyvien kuvien julkaisuun.

Mahdollisuudet blogin ylläpidossa ovat monipuoliset. Se voi toimia henkilökohtaisena muistikirjana, mutta sen kirjoittamiseen voi myös panostaa ja tehdä siitä hyvinkin kattavan. Lisäksi on mahdollista valita, onko blogi yksityinen vai pääsevätkö muutkin lukemaan tekstejä.
Blogi toimii myös eräänlaisena päiväkirjana – vuosien aikana blogiin kerääntyy enemmän tai vähemmän tekstejä, joihin on mukava muutaman vuoden päästä palata ja katsella, mitä on tullut käytyä opetuksessa läpi. Lisäksi blogi voi toimia eräänlaisena ideavarastona tulevia oppitunteja varten.

3 kommenttia:

  1. ...ja kuvasta riippuen pitää olla kuvassa olijoiden luvat julkaisuun.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Ja esimerkiksi oppilaiden kuvia en luvastakaan huolimatta blogissa julkaisisi, lähinnä lisäisin kuvia oppilaiden valmiista töistä ja esimerkiksi kuvia töiden edistymisestä vaihe vaiheelta.

    VastaaPoista
  3. Tarmo Toikkanen on tutkiskellut asiaa ja julkaissut materiaaliakin esim. http://tarmo.fi/blog/2010/10/tekijanoikeus-yksityisyys-ja-avoimet-sisallot-opetuksessa/

    VastaaPoista